tiistai 7. lokakuuta 2008

monday minds

Tiedän, maanantai on ennen tiistaita ja tänään on tiistai. Eilen riitelin kamerani kanssa ensimmäisen kerran suhteemme aikana. Rakas Canonini ei vain kertakaikkiaan suostunut antamaan kuvia tietokoneelle. Latasin 460 kuvaa koneelle noin kuusi kertaa, tein tilaa kansioihin, mutta ei ei ei... Loppujen lopuksi rikoskumppani löytyi käyttämästäni ohjelmasta, joka muutti kuvat johonkin käsittämättömään muotoon, jolloin koneelle ladattuja kuvia ei voinut katsella eikä käyttää. Eli nyt näin tiistain puolella saan viimein eilisen mielentilani julki. Ja ilman kuvia se ei oikein toimisi.


Lähdin yöllä töihin keskellä myrskyä, joten sieltä päästyäni sokaiseva syysaurinko riitti muuttamaan päiväni suunnan.


Edelliseen kun lisäsi korvanapeista soivan oasiksen, ei työaikojeni aiheuttamasta kroonisesta väsymyksestä ollut tietoakaan.


Olen jo muutamana päivänä ajatellut, että ilman pihlajanmarjoja syksy näyttäisi melko keltaruskealta. Tänään törmäsin lehdessä pihlajanmarjahyytelö-ohjeeseen. Hienoa, koska tähän päivää asti olen miettinyt, onko pihjalanmarjat syötäviä vai ei.


Johtuen uusimman voguen leivoskuvien täyttämästä sivusta 454, sekä jokaisessa muussakin lehdessä pörhöttävistä tyllihelmoista, (ehkä vähän myös jokapäiväisestä herkutteluhimostani), mielessäni tuntuu koko ajan olevan kuva vaaleanpunaisesta, värikkäillä nonparelleilla koristellusta, leivonnaisesta. Huomenna aion muuten tehdä jonkunlaisia itsekin...


Uskokaa tai älkää, kävin kampaajalla viimeksi kesäkuun alussa. Ihan totta, neljä kuukautta sitten. Kasvatan kyllä hiuksiani, mutta nyt alkaa olla latvat sellaistakin haperoa ja mikä pahinta, etuhiukset ovat kohta kasvaneet leuan pieleen. Sekä underbaraclaran, että Garance Doren kuvaaman tytön etuhiukset saivat minut päättämään, että suora otsis saa tulla vuoden tauon jälkeen takaisin.



Viikontakaisen Tukholman-reissun jäljiltä hyllyssäni ylpeilee unelmieni kengät. Olen mielessäni parittanut ne jo puolien vaatteideni kanssa, mutta kertaakaan en ole niitä vielä päässyt käyttämään. Takana kun on harvinainen tuulipukuviikko... Ensi viikolla aion keikkua noilla koroilla niin paljon että alkaa huimata!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja tämähän näyttää ihanalta!!
Tämä on selvästi jatkossa luetuin, tärkein ja ihanin lukuhetkeni :-) eli suosikki blogini! -Anni <3

Vilma P. kirjoitti...

miks noi osat kuvat on noin huonolaatusia? (ps. oon kertonut tästä jo joillekin ja äitikin kävi vilkaisemassa ;D)

viivi kirjoitti...

ne on huonolaatuisia, kun en oo niitä itte ottanut. ei vaiskaan. siksi, että jouduin pienentää ja vääntää niitä niin paljon, että kuvanlaatu kärsi. varsinkaan noista kengistä ei saa oikein käsitystä.