tiistai 21. lokakuuta 2008

tällaista on lentokentällä

Luokseni tuli tänään mies lentolippuaan heilutellen paniikinomaisin elkein kysymään, "Miten ehdin tälle?" Mies puhui suomea, mutta aksentti oli outo. Tarkistin lipusta, että kyseinen lento lähtee portilta 24. Neuvoin oikeaan suuntaan kahvilan taakse. Oli kuitenkin pakko käydä tarkistamassa miten kävi. Siellä tämä raukka reppu selässään pyöri ja katseli portista sisään. Taululla luki Barcelona klo. 17.45. Kello oli 13.50. Pyysin miehen lentolipun jossa kohteena näytti olevan Malaga. Taululta kun katsoi saattoi todeta, että oikea lento lähti tarkalleen tunnin päästä. Mies oli nähtävästi unohtanut siirtää kelloa. Kiitteli kovasti ja oli huojentunut. Kerroin asiasta työkaverilleni ja surkuttelimme yhdessä, kuinka ulalla ja kamalan paniikissa mies oli ollut. Jos kello olisi oikeasti ollut sen 14.50, olisi tämä poropaitainen viisikymppinen ollut auttamatta myöhässä. Ihan oikeasti kävi sääliksi.

Myöhemmin totesin työkaverilleni, että tuo mies tuossa tiskillä on juuri se josta kerroin aiemmin. Katsoin kelloa ja se oli viittä vaille kolme. Malagan lento ei ollut myöhässä, joten nyt herra oli totaalisen sekaisin. Näin tämän istuutuvan penkille syömään leipää. "Anteeksi, mutta ettekö ollut menossa sinne Malagaan?" "Siinä tapauksessa nyt olisi aika lähteä." Taas alkoi kamala sähellys ja panikointi. Taululla luki Final Call. Ohjasin miehen oikealle portille. Oli aivan pakko mennä perään tarkistamaan, löysikö tämä harhaileva ja aivan pihalla oleva rassukka oikeaan paikkaan. Taululla luki Gate Closed. Puoli minuuttia myöhemmin koneeseen ei olisi enää päässyt. Onneksi matkustajien koneeseenotto oli hiukan viivästyttänyt lennon lähtöä. Toiset vain ovat Helsinki-Vantaan kahdella käytävälläkin kuin neulat heinäsuossa. Oma päiväni kuitenkin parani tästä suunnannäytöstä. Toivottavasti en ollut ainut. Miehelle ei jäänyt aikaa kiittää.

Kamalasti muuta en tänään ole ehtinyt tehdä. Työvuorot 12-20 ovat sellaisia. Voinpa kuitenkin sanoa, että takana on hyvä päivä ja jotain sain aikaiseksi.

3 kommenttia:

kullanmuru kirjoitti...

Voi mies raukka, onneksi on edes joitain ihmisiä jotka auttavat häntä :) Kieltämättä kun on tehnyt hyvän työn, tulee todella hyvä mieli :D

Anonyymi kirjoitti...

Missä olet töissä? :)

cherries and coconuts kirjoitti...

lentokentällä. ;)