sunnuntai 12. lokakuuta 2008

I<3TOPSHOP

Tahdon tahdon tahdon! Olen täysin rakastunut Topshoppiin. Tukholman ja Lontoon liikkeissä olen tänä vuonna päässyt transsiin, mutta nettikaupastakaan ei Suomeen saa vaatteita tilattua. Silti käyn useinkin haaveilemassa ja hakemassa inspiraatiota. Tukholmasta löysin ihanat kengät ja lyhytpulttuisen playsuitin. Kumpiakaan en kertaakaan ole päässyt käyttämään. Alkava viikko on kuitenkin täynnä ohjelmaa, joten pääsen pukeutumaan vähän paremmin kuin männä viikoilla.



Tämänpäiväisellä selaillulla ihastuin totaalisesti ylläoleviin vaatteisiin ja asusteisiin. Tuollaisista leveälahkeisista housuista olen haaveillut jo kauan ja päättänyt ostaa ne jo useamman kerran. Kertaakaan en ole sellaisten kanssa päätynyt edes sovituskoppiin. Hopeisiin kenkiin taas olen ollut ihastunut salaa siitä asti, kun näin ensimmäisen kerran kuvan Marc by Marc Jacobsin hopeisista saappaista. Hapsuja paidassa, lintuja ihan missä vain ja tuollaisia kenkiä voisin haalia juuri nyt vaatehuoneeseeni. Tuota pinkkiä en osaa perustella. En yhtään tiedä mikä juttu meillä on meneillään. ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nua mustat kengät <3