sunnuntai 11. tammikuuta 2009

viikonlopun vaatteita ja arvonnan voittaja

Viikonloppu taas tuli ja meni. Tänään olin jo töissä. Perjantaina vietettiin työpaikan viivästyneitä pikkujouluja. Kävin päivällä kaupungilla etsimässä uutta pipoa, mutta kun näin h&m:n ale-rekillä monesti kädessä pitämäni olkaimettoman topin, oli se pakko ostaa. Illalla pippaloihin lähtiessäni yritin laittaa kyseisen päälle, mutta kiireessä en saanut siitä toimivaa asua. Kaikkia vöitä yritin mutta ei löytynyt sopivaa. Sitä paitsi vielä kaupassa se näytti paljon oranssimmalta. Nyt kun sitä katsoo se on punainen. Ja inhoan punaisen ja mustan yhdistelmää. Ehkä tulevalle Tukholman reissulle keksin jotain. Harkitsen jopa sen värjäämistä. Näillä siis yritin lähteä...

  • ...mutta tähän päädyin. Asu on huomattavasti tylsempi, mutta kyseessä ei ihan kamalan fiini iltama ollutkaan. Tässä on muutenkin tullut vietettyä mukavuus-viikkoa, joten trikoopaita vaan houkutti niin paljon.Lauantaina makasin sängyssä melkein kahteen asti kuten olin uhannutkin. Sen verran sain kuitenkin aikaiseksi, että käytiin syömässä Punavuoressa Bali Haissa siskon ja sen poikkiksen kanssa. Kyllä lohi-ceasar-leipä oli hyvää kun ei muuta ollut sinä päivänä syönyt. Piti meidän siitä jatkaa leffaankin, mutta kun ei saatu kullan kanssa vierekäisiä paikkoja päädyttiin omalle sohvalle nukkumaan. Nämä kuitenkin sain kiskottua ruokailun ajaksi päälleni...
  • toppi:h&m trend // satiinihame:mango // neule:h&m
  • liivi:vila // vyö:kirppis
  • hame:vila // jakku ja laukku:h&m // vyö:lainassa // paitis:kirppis

Ja sitten kuten lupasin, arvoin tänään voittajan Thaikku-tuliaisille. Voittolapussa luki

EMMA

Laitatko osoitetiedot sivussa olevaan s-postiin niin saat sitten Bootsin kreemit käyttöön.

Huomenna palaan asiaan ehkä taas reissukuvin.

5 kommenttia:

lauradelille kirjoitti...

ups, unohdin osallistua sun kyselyyn!

mut ihana asu toi alimmainen kuitenkin :)

kullanmuru kirjoitti...

Mielestäni tuo ensimmäinen asu näytti todella kivalta!! :D

Vilma P. kirjoitti...

hyvältä näyttää, etkä kyllä värjää tota toppia! mä vaikka ostan sen sulta! ette sitten päässytkään leffaan?! :o harmi.. no mäkin menin saman tien syömisen jälkeen nukkumaan.. voitko lähettää mulle muutaman parhaan kuvan thaimaasta, kun en tiedä koska pääsen tulemaan teille?pliis :)

Anonyymi kirjoitti...

Oh mitä, mun mitätön arpaonneni kääntyi hetkeksi!
Olin jo ihan innoissani ja peukut pystyssä kun näin mitä oli palkintona, ihana paketti :)

Laitoin s-postia!

viivi kirjoitti...

vilma: i´m sorry, mutta värinpoisto on jo suoritettu, ja nyt paita on kirkuvan oranssi. laitan sen vielä uudestaan koneeseen pyörimään valkaisuaineen kaa jolloin siitä tuleee vaalee ja sitten navy blue. :) en malta odottaa!

emma: hyvä kiitos! :) pidä vielä peukkuja pystyssä että saan ennen kesää aikaiseksi viedä paketin postiin.