tiistai 13. tammikuuta 2009

thai-food

Yksi ulkomaanmatkojen ehdoton kohokohta on paikallinen ruoka. Omassa suussani voiton suomalaisesta kotiruoasta vie kiinalainen, italialainen, intialainen, espanjalainen ja ehkä myös thaimaalainen ruoka. Koko viikkoa en kuitenkaan jaksanut riisiä syödä.

Kaksi ylintä kuvaa on paikallisilta karnevaaleilta. Rantakadun koko pituudelta oli pystytetty kojuja joissa myytiin naurettavaan hintaan mm. kalaa, simpukoita, paikallisia curryja ja hedelmiä. Silmien edessä sekottui myös smoothie itse valituista hedelmistä. Sesongin vuoksi joka paikka notkui ananasta, papaijaa, vesimelonia ja jonkin verran myös mangoa. Kuten näkyy ei muitakaan hedelmiä vaikea ollut löytää. Voin myös kertoa, että oikeasti mango ei maistu siltä mitä meidän kaupoissa myydään. Eikä banaani.

Phuketin pääkaupungissa Phuket townissa järjestetään joka viikonloppu paikaillisten suosimat iltamarkkinat. Niiden kojujen välissä olisin voinut tuhlata kaikki rahani ruokaan (mikä on käytännön mahdottomuus niillä hinnoilla). Ylläolevan kuvan kastikkeista en vain yksinkertaisesti kyennyt valitsemaan omaani. Joukossa on kanaa, nautaa, sikaa, rapuja, kookosmaitoa, sitruunaruohoa, curryja, osterikastiketta... Vatsani täytin loppujenlopuksi paikallisilla susheilla jotka oli japanilaisia parempia. Yhden rullan hintaa on turha ruveta laskemaan euroissa. Kymmenen maksoi kutakuinkin 1,5E.

Joka kadun kulmalta löytyi pieni kärry ja thai-nainen kääntelemästä lättyjä. Väliin sai banaania, suklaata, ananasta tai jotain muuta kymmenistä vaihtoehdoista. Yllä valmistuu paras vaihtoehto. Päälle valutettiin jotain kookossiirappia ja hienoa sokeria.

Paikallisista ruoista eniten loman aikana söin keittoja ja sweet & sour kanaa. Vaikka molemmat yhdistäisi samaan laskuun, jäisi loppu summa alle neljän euron. Helposti.

Ei kommentteja: