tiistai 3. helmikuuta 2009

ihmeellinen elämä

Kaaduin viime viikolla töistä tullessani lumen kastelemille liukuportaille. Liukastuin kai koska jalassa oli niken tennarit joissa on aika kova pohja. Vieläkään en ole ihan varma. Pääsin ylös vasta kun olin mätkähdellyt portaat loppuun asti. Onneksi en ollut stockalla, onneksi portaat oli lyhyet ja onneksi en lyönyt päätäni. En paljon jäänyt paikalle katsomaan kuka näki. Nyt persposkea koristaa hienoin mustelma ikinä. Liukuportaat kun on sellaisia lovellisia. Näyttää kuulemma siltä kuin siinä lukisi jotain. ;) Toissa päivänä lojuin kuumassa suihkussa niin kauan että ihoa punotti. Mikään ei ole sen ihanempaa kuin tulikuuman veden valuttaminen iltavuoron jälkeen. Huomasin kuitenkin siinä haaveillessani, että aina kun laitoin silmät kiinni, näin verkkokalvoillani vain korkokenkiä. Siis !!??!!. Pääasiassa silmien edessä pyörii tolppakorkoisia sandaaleja, korot ovat noin 10 cm. Voisiko joku meedio kertoa mikä aukko elämässäni on kun tällaista tapahtuu? Tai no joo... Tein viime viikolla sitä vaatehuoneen suurinventaariota kuten kerroin. Sain siitä lajittelusta toisenkinlaisen inspiraation. Sovitin nimittäin kaikki housuni läpi vain pohtiakseni kunnolla onko niille enää jatkossa käyttöä. Sovitin myös kaksi kesää sitten mangosta ostamiani shortseja. Ja kuinkas siinä kävikään: nappien ja hakasten kiinni laitto oli kuulkaa työn takana. Okei siitä on jo kaksi vuotta, mutta kyseessä ei todellakaan ole naisellisten muotojen saaminen vaan pullan syöminen. Sitä paitsi ei tämän ikäisenä enää saada mitään muotoja muuta kun suun kautta. Projektin nimi on nyt miinus kaksi. Onneksi käytän niin vähän housuja, eikä mekot kinnaa. Ja eilen tulin muuten kavereiden kera mäkkärin kautta kotiin. (Meillä oli työpaikan vuosijuhla ja kun alkoholia on veressä ei päde samat säännöt. ;D) Surffailin äsken katumuotisivustoilla. Meidän tietskarin näyttö on niin pölyssä, että näytti siltä kuin sekä garance doré että sartorialist olisivat molemmat kuvanneet lumisateessa. Myös Tukholman kaduilla leijaili puuterilunta.


Tänään aion kyllä repiä itseni kaupungille ennen sopimiani lounastreffejä. Otan kameran pitkästä aikaa mukaan ja saan toivottavasti juuri oikeanlaisia kevätinspiraatiokuvia. Sen verran hienolta tuolla huuruisten puiden ja kirkkaan auringon reviirillä näyttää. Have a nice day!

kaikki kuvat on täältä.

3 kommenttia:

lauradelille kirjoitti...

haha. hymyilyttävä postaus.
varsinkin tuo pullajuttu!
ja kyllä vain, muotoja saa myös juoksemalla ahkerasti. ei kyllä mihinkään muuhun kuin takamukseen ja reisiin, tosin :D

viivi kirjoitti...

niin sellaisia oikeanlaisia muotoja. puolen vuoden tauon jälkeen oon kyllä ostanut taas salikortin. eli kesällä taas timminä ;D ei kyllä avain sana on itsekuri. sitä tässä eniten pitäisi treenata.

kullanmuru kirjoitti...

Oi, minäkin rakastan tuota kuuman veden valuttamista iltaisin. IHanan rentouttavaa!! :D