tiistai 4. marraskuuta 2008

järkishoppailua

Mieleeni on tässä viime päivien aikana hiipinyt ajatuksia tiettyjen monikäyttövaatteiden hankkimisesta. Sellaisten, jotka voi vain aamulla sen kummempaa aivoriihtä heittää päälle ja silti näyttää huolitellulta. Lihavointi
Ensimmäinen vaatekappale, mikä on kummitellut mielessäni pisimpään, on perus neuletakki. Sellainen, joka on laadukasta ja mahdollisimman pehmeää neulosta, ja jossa on pyöreä pääntie. Vaikka tarvisin kipeimmin uuden mustan tai harmaan neuleen, olen nyt etsinyt lähinnä kivoja värillisiä. Edelleen mielessä on Ivanahelsingin täydelliset mohair-neuleet ja niiden karkkivärit. Toivottavasti joulun alennusmyynneissä lykästäisi.

Toinen todella tarpeellinen olisi ohutta trikoota oleva jättimekko. Honey junkien Filippa K. on mielettömän kiva. Vielä kun löytäisin tuollaisen pitkähiaisena. Haaveilen jo aikaisista ja kiieisistä aamuista, jolloin ei tarvitsisi päättää kuin sukkahousujen väri ja kenkien malli. Lopputulos olisi aina takuulla cool. ;) Väri olisi siis tällä kertaa jopa ehdottomasti musta.

Kolmas tämän hetken haave olisi niin sanottu tavispaita. Pitkähihainen, ilman nappeja tai muita kiinnitysmekanismeja, vähän pidempi helma, hameiden ja housujen kanssa passaava.... Niin ja tarpeeksi paksua kangasta, että tarkenee myös talvella. (Ei siis kuitenkaan neule.) Juuri sen tarkempia kriteerejä en ole laatinut rajoittamaan kyseisen etsintää, kunhan käyttötarkoitus on juuri tavis ja kaikkien kanssa käyvä.

Ja tänään siis yritin ensi kerran löytää edes jonkun ylläolevista. Vaikeaksi meni! Aina kun etsii jotain tiettyä, ei varmasti löydä yhtään mitään. Teinkin vähän itsetutkiskelua tämän vuoksi. Olen nimittäin tähän asti yrittänyt pysyä kaupungilla silmät ja aistit täysin avoinna. En ole tahtonut rajoittaa shoppailua jollain tietyllä raameihin asetetulla tarpeella, vaan kulkenut lähinnä mielikuvien ohjaamana. Kuluneen vuoden aikana olenkin käynyt kaupungilla ehkä kerran ilman että olisin löytänyt jotain ostettavaa. Ja tänään silmiini ei osunut mitään, oikeastaan lähelläkkään kolmea hankintalistani vaatetta olevaa. Olenko siis vihdoin tajunnut täysin rakentavan shoppailun salan, ja samalla oppinut kehittämään sekä vaatekaappini sisältöä, että tyyliäni tietyilla must have avainvaatteilla? Juuri nyt tuntuu siltä, mutta odotetaan nyt kuitenkin edes ensi viikkoon ennen kuin hihkutaan.


Tänään päälläni oli toista kertaa tulevaksi talveksi ostamani H&M trendin takki. Ihastuin vallan tuohon helmaan ja siihen, ettei takissa ole kunnon kauluksia eikä huppua kumpaakaan. Auksi kuvittelin, että takkia ei voi käyttää kun tiukkien housujen kanssa, mutta kun hame on tarpeeksi tiukka ja lyhyt, sopii sekin vallan mainiosti. Tietää muuten että talvi kolkuttelee ovia, kun joutui pukea kahden sukkahousut päällekkäin. :)

Loppu viikon tavoitteeksi olen asettanut tervehtymisen. Taitaa olla aika kauan aikaa, kun ensimmäisen kerran valitin tänne flunssaani, enkä ole vieläkään päässyt siitä eroon. Nasolinia,
bafusinia, c-vitamiineja ja strepsilsejä on kulunut jo niin paljon tuloksetta, että taidan huomenna poiketa tohtorin puheille antibioottia kinumaan. Pian on nimittäin sitten keuhkoputket ja poskiontelotkin tulehtuneet. Olo alkaa olla sen mukainen...

5 kommenttia:

Shes Dressing Up kirjoitti...

I love your coat so much =]

kullanmuru kirjoitti...

Todella ihana takki, tuo vyö sopii siihen ihan älyttömän hyvin :)

Juuli Linnea kirjoitti...

ihania kuvia <3

Vilma P. kirjoitti...

sun hiukset on tosi hyvät!! mäkin haluan etuhiukset! Soitellaan huomenna, paljon asiaa :)

Anonyymi kirjoitti...

soma takki nätti tukka !