maanantai 4. toukokuuta 2009

lauantai oli lämmin päivä

Kello seitsemän oltiin jo matkalla jäähallin kirpparille pääsemään eroon kaikista retuista. Päivä ei ihan parhaalla tavalla alkanut neljän tunnin yöunien jälkeen. Ensin meitä ärsytti kurainen jalanjälki auton sivupeilissä. Sitten automaatti imaisi poikaystävän pankkikortin ja resterödsin huppari sai henkarilta turpaan. Kahden tunnin kaupustelun jälkeen oltiin molemmat kuoleman väsyneitä, kyllästyneitä koko hommaan eikä aamupuurot enää pitänyt mahaa hiljaisena.
Pääsin onneksi eroon säkillisestä tavaraa. Ehkä siksi, että paidat lähti eurolla ja mekot kahdella. Rakkaani päätti, että omat kenkänsä maksaa euron ja takit kaksi. Jos jotain meinaa jäädä, sa
a ne kaupan päälle.

Loppu päivä kulki noususuhdanteessa, koska kaikki on niin helposti korjattavissa ruualla. Mentiin brunssille Bulevandin Fannyyn ja siitä hypistelemään uusia, ihanempia vaatteita. Onnistuneiden ostosten jälkeen istuttiin auringon laskuun asti parvekkeella ja ryystettiin kahvia. Loppuillasta vähän siideriäkin. Rakastan omaa parveketta, itse istutettuja kukkia ja sitä kun voi rauhassa lukea kirjaa.


Ainot ja reinot.

Noissa kukkaleggareissa kiteytyy kaikki kotiasun kriteerit. Ja miten hyvin ne istuu tuonne aurinkoiselle parvekkeelle.
mekko: samu-jussi koski/marimekko, jakku: gina tricot, huivi: h&m, kengät: topshop, laukku: kirppis

ps. kirpparilta ansaitut rahat ei kuluneet kaupungilla, vaan ovat säästössä kesän reissuja varten.

4 kommenttia:

Vilma P. kirjoitti...

tuottiko kirppari odotetusti?ihanaa et mulla on täällä kannetava mukana ja nyt sulla on hyvä syy päivittää usein, et tiedän mitä sun elämään kuuluu ;)niin ja unohdin kiittää, kun saatoit kentälle, se oli tosi kiva juttu!
ps. näytät hyvältä kuvissa

viivi kirjoitti...

kyllä saatiin melkeen satku, vaikka oli hiljanen päivä, myytiin halvalla, tavaraa ei ollut paljon ja lähdettiin aikasin kotiin. :)

mutta sun pitää myös, joka kerta kun käyt koneella, kertoa mitä sinne kuuluu!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Viivi,

Myitkö sun Goshan semmosen oranssihtavan puseron ja sen ihanan valkosen "hippi" puseron jo pois kirpparilla? Jos et ehtiny niin voisin olla "varauslistalla"...

Me suunnataan kans tulevana la:na Jäähallilla myymään, saas nähä kuin kauppa käy sillon! Ihanat partsikuvat, Onnikin päässy mukaan :) Söpöä.

viivi kirjoitti...

kuule veikkaan, että se goshan paita meni, mutta valkonen taitaa olla vielä säkin pohjalla. se pn sitten sua varten :)

jäähallilla oli kyllä paljon kivempi myydä, kun kaikki ei oo niin päällekäyviä tinkimisineen. vaikka olis sieläkin niitä venäläisiä radiopuhelimineen.

me täällä annin kanssa hämmästyttiin tosta sun sivusta, mutta toi kirpparille myymäänmeno varmisti sun henkilöllisyyden. :D odotellaan uusia julkaisuja.